Yhdistyksen säännöt

Säännöt rek.1.6.2019, * Lisäykset sääntöihin 14.03.2019

1 § NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Kanakoiraharrastajat ry. ja kotipaikka Tampereen kaupunki


2 § TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistyksen tarkoituksena on editää puhdasrotuisten kanakoirien kasvatusta ja käyttöäTarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koiranäyttelyitä,-kokeita ja kilpailuja, sekä valistus-,neuvonta- ja koulutustilaisuuksia.Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta.


3 § JÄSENET
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kanakoiraharrastuksesta kiinnostuneet hyvämaineiset henkilöt. Jäsen voi olla, joko varsinainen jäsen, perhejäsen, ainaisjäsen tai kunniajäsen. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä sellaisen ruokakunnan jäseniä jonka muu jäsen on jo yhdistyksen varsinainen jäsen. Kunniajäseneksi voidaan kutsua vuosikokouksen päätöksellä hallituksen yksimielisesti ehdottama sellainen henkilö, joka on erityisen ansiokkaasti toteuttanut yhdistyksen tarkoitusta. Ainaisjäseneksi voi liittyä henkilö, joka suorittaa liittymismaksun ja kertakaikkisen ainaisjäsenmaksun, joiden suuruuden vuosikokous vuosittain määrää.Yhdistyksen varsinaiset jäsenet, sekä perhejäsenet, että ainaisjäsenet, hyväksyy hallitus. Jäsen on velvollinen noudattamaan yhdistyksen sääntöjä ja päätöksiä. Varsinaiset jäsenet ja perhejäsenet suorittavat liittyessään liittymismaksun ja vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden yhdistyksen vuosikokous vuosittain määrää. Kunniajäsenet eivät suorita mitään maksuja.


4 § HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kuusi kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä. Vuosittain on erovuorossa kaksi jäsentä. Kahtena ensimmäisenä vuotena arpa ratkaisee erovuorossa olevat jäsenet, sen jälkeen vuoron mukaan.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) hallituksen jäsenistä sitä vaatii.Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.


5 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

6 § TILIT
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosiTilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.


7 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLE KUTSUMINEN
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjeenä tai sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen. *)


8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-huhtikuun aikana.Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdityksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.Yhdistyksen kokouksessa jokaisella jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.Kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätöseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide. Yhdistyksen kokouksessa ei saa äänestää valtakirjalla.


9 § VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat :

1. kokouksen avaus;

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto;

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntämisestä;

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio, sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus.;

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja erovuoroiset jäsenet;

9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä;

10. käsitellään hallituksen esittämät asiat;

11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.


10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksesssa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttaamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.