Kiertopalkintojen säännöt
Yleistä:
- Koiran omistajan tulee olla seuran jäsen.
- Palkinnot jaetaan vuosikokouksessa (ellei toisin mainita).
- Kilpailuaika on kalenterivuosi.
- Palkinnon voittanut kaiverruttaa palkinnot omalla kustannuksellaan ja palauttaa kerhon nimeämälle henkilölle kahta viikkoa ennen vuosikokousta.
- Ellei palkinnon kohdalla erikseen mainita, palkinnon saa pysyvästi omakseen kolmella saman koiran kiinnityksellä.
- Palkinnon voittaa nuorempi koira mikäli muuta eroa palkinnon tavoittelijoiden välille ei synny.
- Pisteet hankitaan rodunomaisesta käyttökokeesta ellei toisin mainita.
- Koiran omistaja on velvollinen itse ilmoittamaan kerhon määräämälle henkilölle koiran saavutukset.
Jaettavat kiertopalkinnot ovat:
- Koirapatsas: Nuorten luokassa parhaan pistemäärän saavuttaneelle mannermaiselle koiralle.
- Plootu: Seuran omissa kokeissa parhaan pistemäärän saavuttaneelle koiralle.
Palkinto on ikuisesti kiertävä.
- LK/KK saksanseisojien kiertopalkinto: Parhaan kahden kokeen yhteenlasketun pistemäärän saavuttaneelle koiralle (AVO ja VOI luokan koirille).
- Englantilaisten kanakoirien kiertopalkinto: Parhaiten kokeissa menestyneelle koiralle (NUO, AVO ja VOI luokan koirille).
Palkinto on ikuisesti kiertävä.
- Pienimünsterinseisojalautanen: Kokeissa parhaan pistemäärän saavuttaneelle koiralle.
Jos useammalla koiralla on sama tulos kerhon omissa kokeissa saavutettu tulos ratkaisee. Sen jälkeen ratkaisee jos on palkintoja TOKO tai MEJÄ kokeista.
- Pienrotujen kiertopalkinto: Kokeissa parhaan pistemäärän saavuttaneelle koiralle.
Jos useammalla koiralla on sama tulos kerhon omissa kokeissa saavutettu tulos ratkaisee. Sen jälkeen ratkaisee jos on palkintoja TOKO tai MEJÄ kokeista.
- Harrastepalkinto: Eniten kilpailu-, näyttely- ja/ tai koepalkintoja samalla koiralla keränneelle henkilölle. Näyttelyksi luetaan kaikki viralliset näyttelyt, kilpailuksi kaikki kokeet, myös muut kuin rodunomaiset.
- Piirinmestari – kiertopalkinto: Pohjois-hämeen KAER -piirinmestaruus kokeen voittaneelle koiralle.